Tämä pääkirjoitus on julkaistu rasismiteemaisessa Liberossa 18.5.2010.
Eliisa Alatalo
päätoimittaja
Maassa maan tavalla -hokeminen on auttanut perussuomalaisia ja siirtolaisuutta vastustavia saamaan läpi ääripopulismia, joka vahvistaa kontrolliyhteiskunnan rakentamista sekä kulttuurista rasismia. Kovin hätä näyttää olevan demarien käsissä.
Kun »on voitava keskustella maahanmuutosta» -puhe on käytännössä vaientanut kaiken keskustelun, ovat demaritkin siirtyneet laukomaan vaarallisia one-linereita, jotka väistävät todellisen epävarmuuden ja sosiaalisen pahoinvoinnin syyn: kapitalismin. Eero Heinäluoma ja muut demarit vaativat »omien työttömien» työllistämistä ensin.
Tämä osoittaa, kuinka pahasti he ovat jämähtäneet fordistiseen maailmanjärjestykseen. Keskustelu työperäisestä maahanmuutosta pyörii saman kahdeksantuntisen työpäivän ja viisipäiväisen työviikon massatyöllisyys- normissa, johon ei ole paluuta.
Yhtenä syynä tähän on, että kapitalismin laajentumisen rajat ovat tulleet vastaan. Suomi ja muut länsimaat ovat rakentaneet valtavan määrän aineellista hyvinvointia vain reilussa sadassa vuodessa. Se ei olisi onnistunut ilman öljyä, joka on mahdollistanut teollisen vallankumouksen jälkeisen massiivisen tuotannon kasvun ja massa työllisyyden, johon taas sosiaaliturvamme ja yhteiskuntajärjestyksemme perustuu. Öljyntuotannon huippu, Peak Oil, on ennusteiden mukaan joko saavutettu tai se saavutetaan lähivuosina ja sen vaikutukset tulevat olemaan massiiviset. Vaikka kritiikkiäkin on esitetty, on selvää, että jonain päivänä, kun öljyn pumppaaminen vähenee, vähenevät suorassa suhteessa myös työpaikat.
Toinen joukkio, joka pitäisi kuulemma kiireen vilkkaa pelastaa, ovat pankit. Finanssikriisin jälkimainingeissa maksajina ovat kansalaiset, eivät kriisistä hyötyneet pörssikeinottelijat ja korruptoituneet virkamiehet. Tilanne on ajankohtasin Kreikassa, jossa korruptoituneet johtajat maksattavat virheensä esimerkiksi leikkaamalla jo ennestään EMU-maiden heikoimpia palkkoja. Samalla ennestään velalliset valtiot lainaavat rahaa toisilleen – lisää velkaa ottamalla. Kreikka, kuten muutkin kohta kriisiytyvät valtiot, joutuvat rahanlainaajien ikeeseen.
Tämä ei oikeistohallituksia haittaa, sillä lainaehdot noudattelevat samaa kaavaa kuin jo toteutettu politiikka: yksityistämistä, julkisten palveluiden kurjistamista, kontrollin lisäämistä ja palkkojen leikkaamista.
