Libero kertoo Suomen työväenliikkeen historian. Ensimmäisessä osassa ollaan vielä 1800-luvulla, wrightiläisen työväenliikkeen ajoissa.
teksti Markus Heikkinen kuva Työväen arkisto
Historiassa ei ole lopullisia totuuksia: Aina löytyy monenlaisia tulkintoja ja näkökulmia. Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on tarjota lukijalle lyhyt yleisesitys Suomen työväenliikkeen historiasta ja rohkaista oppimaan lisää.
Teollistuminen ja liberalismi muuttavat Suomea
Työväenliike on kaikkialla maailmassa syntynyt teollistumisen myötä, niin myös Suomessa. Suomessa teollisuus oli äärimmäisen mitättömässä asemassa vielä 1800-luvun alussa. Vuosisadan alkukymmeninä Suomea voi luonnehtia pysähtyneeksi sääty-yhteiskunnaksi: yhteiskunta jakaantui holhoaviin ja holhottaviin, maatalous oli miltei ainoa elinkeino ja elintaso varsinkin rahvaan parissa erittäin alhainen. Taloutta säädeltiin merkantilistisen opin mukaisesti tiukasti, ja elinkeinovapautta ei ollut eli taloudellinen toiminta oli luvanvaraista ja säänneltyä.
Yhteiskunnassa oli vallalla kristillinen yhtenäiskulttuuri, jonka mukaan yhteiskunta ja sen hierarkiat olivat Jumalan asettamia ja muutosyritykset hänen tahtonsa vastustamista.
Suomi oli autonominen osa Venäjän keisarikuntaa ja kehittyi jälkijunassa läntiseen ja keski-Eurooppaan verraten. Vuonna 1856 Venäjän hävittyä Krimin sodan Englannille ja Ranskalle valtakunnan takapajuisuus ja itsevaltaisen byrokratian tehottomuus tuli ilmiselväksi, ja imperiumi suuntautui uudistumiseen. Krimin sodan jälkeisiä vuosikymmeniä voidaankin kuvata liberalismin ajaksi: elinkeinotoimintaa ja työvoiman liikkumista rajoittanut lainsäädäntö purettiin.
Tästä lähtien Suomen suuntana oli, huolimatta lukuisista laskusuhdanteista, alati laajeneva teollistuminen ja talouden kasvu. Suomi kuitenkin pysyi 1900-luvun puoleenväliin asti maatalousvaltaisena maana, ja sääty-yhteiskunnan ja pysähtyneisyyden ajattelumaailmakin murtui hiljalleen.
Ajan liberalistinen henki mursi ajattelua yhteiskunnan muuttumattomuudesta, ja samaan aikaan vaikutti fennomaaninen projekti kansakunnan luomiseksi. Projekti oli yksinomaan pienen sivistyneistön alullepanema, ja sillä oli holhoava suhde kansaan. Suomen kielen vahvistaminen oli avainasemassa, mutta vaikuttamistyö suuntautui alkuun sivistyneistöä kohtaan. Alkeellinen koulutus kansan sivistämiseksi alkoi 1860-luvulta hitain askelin.
Epäkohdista puhutaan, sosialismia pelätään
Teollisuuden rakenne oli vinoutunut ja perustui lähes yksinomaan puuhun raaka-aineena. Puun hinnan nousu johti kasvavaan epätasa-arvoon maaseudulla omistavien rikastuessa ja omistamattomien köyhtyessä. Omistavilla oli näin enemmän houkutteita riistää omistamattomia, ja maaseudun omistamattomien parissa syntyi tyytymättömyyttä mutta ei organisoitua toimintaa riistoa kohtaan. Maaseudun kurjuutta paettiin jatkuvalla virralle kaupunkeihin, joissa työnantajat ottivat liberalistisessa antakaa tehdä -hengessä työntekijöistä maksimaalisen taloudellisen hyödyn irti.
Teknologiset muutokset, kuten höyrykone ja rautatieverkoston rakentaminen, jouduttivat teollistumista. Suomen syrjäisen sijainnin merkitys väheni liittäen Suomen entistä enemmän maailmankauppaan. Näin sekä kaupungeissa että maaseudulla syntyi ja kasvoi uusi luokka, työväenluokka. Taloudellisten laskukausien aikana järjestäytymätön ja siten suojaton työväki joutui palkanalennusten kohteeksi. 1870-luvulla suomalaisissa sanomalehdissä kirjoitettiinkin useasti ulkomaiden lakoista ja sosialistisesta internationaalista, useimmiten tuomitsevaan mutta joskus myös selostavaan tai jopa ymmärtävään sävyyn.
Työväenkysymystä järjestäytyi 1880-luvun alussa ajamaan perustajansa Viktor Julius von Wrightin mukaan nimetty wrightiläinen työväenliike, jonka tarkoitus oli kohottaa työväen sivistystasoa ja hyviä elintapoja, ja saada työnantajat ja työntekijät toimimaan keskenään yhteistyössä. Liike ei esimerkiksi vaatinut muutoksia säätyyn kuulumattomien jättämisestä poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle. Massaliikkeeksi työväenliike ei kehittynyt von Wrightin johtokaudella. Kuitenkin toiminnassa oli mukana myös työläisiä ja itsenäinen ja sosialistinen työväenliike kasvoi liikkeen sisällä.
Itsenäinen työväenliike kehittyy
1890-lukua on kutsuttu Suomen teollisuuden ”suurnousun” vuosikymmeneksi, sillä tänä aikana työllisyys teollisuudessa kaksinkertaistui ja muun muassa sähkötekniikka ja polttomoottori modernisoivat teollisuutta. Tänä vuosikymmenenä tapahtui myös Suomen työväenliikkeen itsenäistyminen.
Korkeamman ammattitaidon ja paremman elin- ja sivistystason omaavat työläiset olivat etunenässä toimimassa radikaalimman suunnan puolesta ja olivat jo 1870-luvulla järjestäneet joitain spontaaneja lakkoja. 1880-luvun puolivälissä perustettiin ammattiosastoja työväenyhdistysten yhteyteen. Näissä osastoissa oli jäseninä lähinnä työntekijöitä. Vappuna 1890 pidettiin kansainvälisen mallin mukaisesti mielenosoitusretki von Wrightin vastustuksesta huolimatta. Tästä muodostui traditio myös Suomessa ja ”vappuretkillä” vaadittiin myös 8-tuntista työpäivää, vastoin von Wrightin kantaa. Perinteiset suhteet työnantajien ja työntekijöiden välillä olivat murtumassa ja työväenliikkeessä alkoi olla sosialistisia mielipiteitä omaksuneita toimijoita.
Näin työväenliikkeessä toimi pieni sosialistinen kärkiryhmä, ja 1890-luvun ensimmäisinä vuosina alkoi Helsingissä, Turussa ja Tampereella esiintyä vaatimuksia radikaalimmasta toiminnasta. Tämä ”rähisijöiden” joukko sai inspiraatiota matkoiltaan ulkomaille.
Vuonna 1895 radikaalit perustivat oman lehden, Työmiehen. Lehteä paheksuttiin heti ilmestymisensä alussa, vaikka radikaalit pitivätkin linjaa liian maltillisena. Lehdessä raportoitiin hyväksyvään sävyyn ulkomaisista, radikaalimmista ja sosialistisista työväenliikkeistä.
Vuosi 1896 oli todellinen lakkovuosi: lakkoja järjestettiin 19. Suurimmat niistä puhkesivat Helsingissä ja niiden aikana ilmeni uudenlaista keskinäistä solidaarisuutta ja Työmies-lehdessä ilmestyi lakkoja oikeuttavia kirjoituksia. Lakoilla oli jo joukkoliikkeen leima. Työnantajan rikkureiden värväys radikaalisti mielialoja ja voitetut lakot lisäsivät uskoa niiden tehokkuuteen. Radikaalien mielestä lakot olivat aiheutuneet työnantajista johtuneista syistä, wrightiläisten mielestä syytä oli molemmissa. Kompromissiin ei päädytty vaan wrightiläiset ajautuivat lopulta kiistassa vähemmistöön ja von Wrightin auktoriteetti kärsi kolauksen.
Työmiehen linja jyrkkeni entisestään toimittajavaihdosten ja kärjistyneen tilanteen myötä. Sosialistista ja marxilaista teoriaa esitettiin sekä Työmiehen kirjoituksissa että ulkomaisten teoreetikkojen suomen kielelle käännetyissä teoksissa. Sosialistiset ajatukset alkoivat levitä pientä kärkiryhmää laajemmalle yleisölle. Myös vaatimukset yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta jakoivat liikettä. Von Wright ja muut wrightiläiset ajautuivat avoimiin kiistoihin sosialistien kanssa esimerkiksi Työmiehen palstoilla ja työväenliikkeen kokouksissa. Suurissa kaupungeissa radikaaleilla oli vahvaa kannatusta, mutta maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa wrightiläiset olivat edelleen vahvoilla.
