Punavihreän liikehdinnän väitetään unohtaneen työläisen edun, kun se ajaa tiukennuksia maatalouden ja teollisuuden ympäristösääntelyyn. Työväenliikkeeltä vaaditaan ennen kaikkea työpaikkojen puolustamista, ja työväenluokan etu typistetään oikeudeksi saada palkkaa. Jos lyhytnäköisesti asetetaan vastakkain työ ja ympäristö – tai jokin muu työpaikkojen vaarantaja kuten eläinten oikeudet tai ihmisoikeuksien kunnioittaminen kauppapolitiikassa – on vaarana, että työn ja pääoman välinen ristiriita unohtuu.
On totta, etteivät ympäristön ja työläisen edut ole yhteiset, jos työläisen toimeentulo perustuu ympäristöstä piittaamattomaan voitontavoitteluun. Työväenliikkeen huolenaiheena pitäisikin olla ratkaisun löytäminen ilmastokriisiin, jonka vaikutukset iskevät ihmiseen sitä pahemmin, mitä köyhempi ja suojattomampi tämä on. Pääoman ja ympäristön ristiriitaa ei voi ratkaista pääoman ehdoilla.
Valitettavasti niin ammattiyhdistysliike kuin työväenpuolueetkin keskittyvät vain nykyjärjestelmän paranteluun ilman visiota ei-kapitalistisesta yhteiskunnasta. Oikeistojohtajan lohkaisu työväenpuolueesta ilman sosialismia pätee kyllä myös Vasemmistoliittoon. Ay-liike (s. 14) ei puolestaan kamppaile edes radikaalina pitämänsä perustulon puolesta vaan puolustaa nykyistä työhön perustuvaa sosiaaliturvaa. Aidosti luokkayhteiskuntaa muuttava uudistus olisi työstä syntyvän arvon vaatiminen kokonaan työn tekijälle (s. 40).
Teemasivuilla työtä lähestytään robotisaation (s. 17), siirtotyön (s. 20), minimipalkan (s. 22), sukupuolittuneisuuden (s. 24), katutaiteilun (s. 26) ja suomalaisuuden (s. 27) kautta. Laaja ja perustavanlaatuinen teema on läsnä myös muualla lehdessä.
