Nuoret ovat aktiivisia kansalaisaloitteissa ja kampanjoissa, joissa pääsee toimimaan itselle tärkeiden asioiden puolesta. Politiikan hierarkisuus ja byrokraattisuus eivät sitä vastoin houkuttele, Vasemmistonuorten puheenjohtaja toteaa kolumnissaan Liberossa 1/2018.
Hanna-Marilla Zidan
Vaikuttaminen muuttuu ja muutos haastaa perinteiset poliittiset toimijat. Politiikan hierarkisuus ja byrokraattisuus eivät houkuttele etenkään nuoria mukaan.
Kun nuori lähtee mukaan, useimmiten motiivina on halu vaikuttaa, mutta vaikuttamismahdollisuudet ovat usein kovan työn ja joskus tuurin takana. Ulospäin politiikasta näkyvimmin välittyvät usein huonoimmat puolet, lautakasa-kohuista pääministerin lentonäytöksiin.
Nuoret ovat kuitenkin poliittisesti aktiivisia asioiden ajamisessa kuten kansalaisaloitteiden kampanjoissa, joissa pääsee tekemään jotain käytännössä itselle tärkeiden asioiden eteen. Kansalaisaloitteet ja somevaikuttaminen tarjoavat mahdollisuuden osallistua, tehdä jotain ja saavuttaa nopeitakin voittoja. Kansalaisaloitteet haastavatkin politiikan flegmaattisuuden. Esimerkiksi ilman Tahdon 2013 -kampanjaa ja kansalaisaloitetta tasa-arvoista avioliittolakia olisi jouduttu varmaan odottamaan vielä vuosia.
Nuoret haluavat toimia asioiden puolesta ja muuttaa maailmaa, mutta eivät halua tehdä sitä hitaiden ja hierarkkisten rakenteiden kautta.
Uskon, että vasemmistonuoret, joilla on hieno ja pitkä toiminnallisen politiikanteon historia, voivat olla tulevina vuosina edelläkävijöitä siinä miten politiikan tekoa uudistetaan osallistavammaksi tulevaisuudessa. Vaikuttamisen muotojen muuttuessa avautuu myös uusia mahdollisuuksia murtaa oikeistohegemonia.
Toimistollamme kävi pari Britannian Labour-puolueen aktiivia kertomassa heidän somekampanjoistaan. He kertoivat siitä, kuinka olivat tajunneet, ettei media tule antamaan Labourille tai sen puheenjohtaja Jeremy Corbynille tilaa tai positiivista huomiota, jota Tory-puolue usein saa. Siksi he rakensivat viime vaalikampanjansa vahvasti kahdessa paikassa: sosiaalisessa mediassa ja perinteisellä ihmisten kohtaamisella. Sosiaalisen median sisältöjä tuotti joukko nuoria vapaaehtoisia, samaan aikaan kun Toryt käyttivät miljoonia some-sisältöönsä.
Labourin uusien ideoiden kokeilu ja innokkuus näkyi lopulta vaaleissa. Nuoruus ja idearikkaus näkyivät myös ihmisten kohtaamisessa, sillä ihmisten kohtaamista varten on tehty pelejä ja vastavuoroisuuttaa hakevia kampanjoita.
Uskon, että meidän tulisi omalla tavallamme seurata esimerkkiä ja elää järjestönä ajan mukana. Tarvitsemme lisää rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta toteuttaa uusia poliittisia ideoita eikä vain toistaa vuodesta toiseen samoja kaavoja, koska ”tätä Vasemmistonuorten toiminta on aina ollut”.
Meidän tulee miettiä, miten voimme ottaa röyhkeämmin tilaa haltuun, miten saavutamme ne ihmiset, joita emme nyt saavuta. Uskon, että sillä me rikomme perinteisen oikeistohegemonian.
