Teksti: Samu Kuoppa
Antti Salminen & Tere Vadén: Merkitys ja ala-aine. Niin & näin, 2024.
Nyky-yhteiskuntamme on määritellyt itsensä ihmiskunnan historian edistyneimmäksi sivilisaatioksi, jonka teknologinen, taloudellinen ja tieteellinen osaaminen ovat paremmat kuin kenelläkään aiemmin. Samaisen yhteiskunnan tieteellisen tiedon mukaan tämä fossiilisten polttoaineiden varaan rakennettu sivilisaatio tulee jäämään noin kaksisataavuotiseksi, eli yhdeksi historian lyhyimmistä ja siten heikoimmista aikakausista. Jos tämä sivilisaatio ei tuhoaisi ennennäkemättömällä tavalla planeettaa ja sen ekosysteemejä, jäisi sen osuus myöhemmässä historiankirjoituksessa vaivaiseksi sivujuonteeksi esimerkiksi sumerilaisten ja egyptiläisten aidosti suurten yhteiskuntien pitkien historioiden rinnalla. Ristiriitaisen tilanteen keskellä on kysyttävä: miten näin harhainen käsitys omasta osaamisesta on edes mahdollista?
Tätä harhakuvaa, tai pikemminkin itsepetosta Antti Salminen ja Tere Vadén ovat tarkastelleet viimeisen reilun kymmenen vuoden ajan energian ja ennen kaikkea öljyn filosofiaa rakentavassa trilogiassaan. Vuonna 2013 julkaistu Energia ja kokemus löi alkutahdit kansainvälisestikin poikkeukselliselle projektille kuvaten fossiilisten polttoaineiden mullistavaa vaikutusta tavoillemme ymmärtää maailmaa ja ihmisiä sen osana. Elo ja anergia (2018) taas pyrki palauttamaan energiasta sokeutuneen ihmisen osaksi luontoa.
Trilogian kolmas osa, Merkitys ja ala-aine, vetää langat yhteen. Teos laajentaa energiankäytön filosofista analyysia ja pyrkii löytämään myös ratkaisuja, joilla päästä eroon fossiilienergiasta ja sen tuhoavasta vaikutuksesta. Kirjan nimen ”merkitys” viittaakin merkitysenergiaan – etsinnässä on ajatuksia, jotka antavat voimaa muutoksen puolesta toimimiselle.
Ennen kaikkea teos kuitenkin tarjoaa laajan oppimäärän fossiilikapitalismin analyysia ja sen pieleen mennyttä historiaa. Vauhtia haetaan Friedrich Nietzschestä, joka 1800-luvun lopulla esitti Jumalan kuolleen, tarkoittaen vanhan maailman kuolemista ja uuden syntymistä. Salmisen ja Vadénin mukaan muutoksessa oli kyse myös palvottavan kohteen korvautumisesta. Jumalan kuolonkorahduksien keskellä eurooppalaiset oppivat pumppaamaan ja polttamaan öljyä. Öljyn tarjoama ennennäkemätön energiamäärä mullisti maailman hyvässä ja pahassa. Se tarjosi voimaa ruoantuotannon ja liikenteen uudistamiseen sekä merentakaisten kolonioiden aggressiivisempaan hallitsemiseen. Samalla se kiihdytti hiilivoiman käynnistämää, fossiilisiin polttoaineisiin tiukasti sidottua talouskasvun aikaa – fossiilikapitalismia.
Salminen ja Vadén esittävät, että Jumalan korvautuessa toisella tapahtui myös niin sanottu merkitysenergian murros. Öljy sai paikan valkoisen miehen inspiroijana ja voimaannuttajana. Saman voisi muotoilla myös toisin: pyhyys ja uskontunnustukset eivät kadonneet Jumalan kuoleman myötä mihinkään, vaan länsimainen maailma oppi uskomaan fossiilivoimalla pyörivään kapitalismiin ja sen vapauttavaan vaikutukseen. Ristiretkien hengessä käännytystyötä jatkettiin ja koko maailma pakotettiin tunnustamaan samaa oppia.
Tähän uuteen Jumalaan ei tarvinnut uskoa tai luottaa, se vain toimi. Käsittämätön määrä energiaa loi länsimaista eräänlaisen mukavuusyhteiskunnan. Jatkuvan energiansyötön tarjoamat kokemukset yksityisautoilusta, matkailusta ja lisääntyvistä elintarvikkeista ovat vahvistaneet uskoa siihen pisteeseen saakka, että kapitalistisen yhteiskunnan kritiikistä on tullut kerettiläistä harhaoppisuutta.
Salmiselle ja Vadénille tämän uskon vahvuudessa on kyse fossiilienergian mahdollistamasta ajatusvirheestä. Maapallon kaukaisimpienkin kolkkien ja lopulta Kuun valloitus sekä uusien keksintöjen runsaus ovat auttaneet rakentamaan kuvaa länsimaisen ihmisen omasta kyvykkyydestä ja ylivertaisuudesta. Sivuun on kuitenkin jätetty se, että ilman fossiilienergiaa nämä saavutukset eivät olisi olleet mahdollisia. Salminen ja Vadén kutsuvat tätä fossiilisten polttoaineiden luomaksi hybrikseksi, jossa länsimaiset teolliset yhteiskunnat kuvittelevat ylimielisyydessään fossiilisten polttoaineiden saavutuksia omikseen ja kääntävät ne todisteiksi omasta merkittävyydestään. Länsimaisen ihmisen valta on kuitenkin öljyssä liotettua ja hiilestä pölyttynyttä valtaa.
Fossiiliset polttoaineet ovat mahdollistaneet nykyisen maailman ja sen valta-asemien rakentamisen. Tätä valta-aseman käyttöä määrittelee väkivaltaisen valtaamisen ohella myös välinpitämättömyys. Kuten Salminen ja Vadén asian muotoilevat, ympäristöstä ei tarvitse huolehtia tai sitä ei tarvitse ymmärtää, koska öljy saa kaiken toimimaan yksinkertaisella tavalla. Sen voimalla voidaan puhdistaa monilajiset ja historialliset ekosysteemit kasvillisuudesta ja kulttuurista. Tilalle voidaan luoda esimerkiksi yhden kasvilajin keinolannoitettu viljelmä, joka on malliesimerkki fossiiliajan elämästä: maailmaa muutetaan yksipuoliseksi koneistoksi, joka tuottaa valmiita myyntiartikkeleita.
Välinpitämättömyyttä on myös tapa sivuuttaa fossiilienergian haitat. Raskas teollisuus ja tuhoutuva luonto on ulkoistettu maan alle tai periferioihin, jotta ne on voitu pitää poissa mielestä. Samalla jatkuvasti saatavilla olevasta fossiilienergiasta on tullut Salmisen ja Vadénin mukaan epäpoliittinen resurssi, jonka ongelmia ei tarvitse miettiä. Elämä on mallillaan, kunhan bensa virtaa pumpusta auton tankkiin.
Samanaikaisesti fossiilienergian haitat ovat monille länsimaisen yhteiskunnan ulkopuolella eläville koko ajan nähtävissä tuhoutuvan luonnon ja saasteiden muodossa. Nyt ongelmat kuitenkin tulvivat myös länsimaiden silmien eteen. Salminen ja Vadén ottavat tässä yhteydessä osuvan pilkan kohteeksi länsimaisen ”rationaalisuuden”. Fossiilikapitalistinen yhteiskunta esittää itsensä järkiperäisenä toimijana, joka vie ihmiset aina vain kohti uutta edistystä ja kasvua. Tosiasiassa sen päätöksenteosta on järki kaukana. Järki tarkoittaisi ekologisten kriisien suhteen varovaisuusperiaatetta ja riskien minimointia, ei venäläisen ruletin pelaamista entistä korkeammin panoksin.
Fossiilikapitalismin perustana on fantasia ikuisesta, rajattomasta kasvusta, jonka varaan koko järjestelmä rakentuu. Ilman kasvua ja sen mahdollistamaa pääomien kasautumista ja voiton lisääntymistä kapitalismi ei toimi, vaan romahtaa. Kasvusta luopuminen olisikin kapitalismista itsestään luopumista. Siksi uskonoppi tarjoaa ekokriisin keskellä vain puutteellisia ratkaisuja. Ensimmäisenä on lisääntyvä ilmastodenialismi, jossa ihmisen vaikutus kriisiin kiistetään ja kriisi itsessään asetetaan kyseenalaiseksi samalla kun fossiilisten polttoa vain kiihdytetään. Malliesimerkkinä toimii Donald Trumpin ”Drill, baby, drill!” –asenne ja presidentilliset lupaukset lukemattomista uusista öljynporausluvista.
Toisaalta on vihreä siirtymä, joka on muovautunut tarkoittamaan murrosta, jossa fossiilienergia vaihdetaan suoraan sähköön ilman, että mikään muu muuttuu. Ongelmaksi tosin nousee mineraalien niukkuus. Ilman kulutuksen ja siten mineraalien käytön radikaalia vähentämistä maapallon kriittiset mineraalit loppuvat saman tien kesken ennen kuin edes koko nykyistä autokantaa on saatu sähköistettyä – puhumattakaan koko energiajärjestelmästä. Muutoksen onnistuminen ei ole siis uskon asia, vaan puhdas mahdottomuus.
Ekologisten rajojen näkökulmasta yhtälö on yksinkertainen. Fossiilisista on luovuttava ja korvaavia resursseja ei ole, joten kasvuun perustuva järjestelmä ei voi jatkua. Kuten Salminen ja Vadén asian muotoilevat, kasvutalouden väistämättömästä lopusta kieltäytyvä fossiilikapitalismi on hybrikseen ajautunut ja itsetuhoinen yhteiskuntamalli, jolla ei ole taitoja selvitä sen itse aiheuttamasta tilanteesta. Itsetuhoisten tendenssien vuoksi onkin syytä hylätä ajatus siitä, että sen käsitys tiedosta ja tavoista elää tässä maailmassa olisi ainoa vakavasti otettava.
Omia tulevaisuuden suuntia Salminen ja Vadén hakevat muun muassa itämerensuomalaisesta luontoon yhteydessä olevasta sielukkuudesta. Näiden ratkaisumallien yhteydessä Merkitys ja ala-aine on heikoimmillaan, sillä pohdinnat luontosuhteesta menevät välillä turhan hankalaselkoisiksi eivätkä tarjoa juurikaan konkretiaa. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin samasta asiasta kuin lukuisten alkuperäiskansojen tavoissa ymmärtää maailmaa. Ihminen on välttämättä kytköksissä muuhun elolliseen luontoon ja sen kanssa tulisi elää yhdessä koko ekologista järjestelmää hoivaten ja siltä oppimaan pyrkien.
Ratkaisujen puutteellisuudesta huolimatta Merkitys ja ala-aine on merkittävä lisä suomenkielisen filosofian kentälle. Fossiilisen elämäntavan hybristen, itsetuhoisten tendenssien ja ajatusharhojen purkajana se on vertaansa vailla. Tilanteessa, jossa liian monta öljybarrelia on jo poltettu ja traaginen virhe tehty, tarjoaa se katkeransuloista sielunhoitoa.
Kritiikki julkaistu Liberossa 3-4/2024.
