Teksti ja kuvat: Antti Kurko
Hanna Gustavssonista ei varsinaisesti pitänyt tulla sarjakuvataiteilijaa, mutta nyt hän kiertää ympäri Pohjoismaita esittelemässä teoksiaan, joita käännetään kovaa vauhtia suomeksi. Hänen sarjakuvissaan käsitellään yhteiskunnallisia aiheita, kuten seksuaalisuutta, sukupuolirooleja ja luokkaa, murrosikäisen tytön silmin.
Vuoden 2018 Oulun seksuaalirikokset nostivat esiin nuoriin ja lapsiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän. Koko maata järkyttäneessä rikossarjassa joukko aikuisia miehiä oli tutustunut netin kautta alaikäisiin tyttöihin ja päätynyt käyttämään heitä seksuaalisesti hyväkseen. Rikosten myötä ryhdyttiin keskustelemaan siitä, kuinka yleistä nuoriin, etenkin tyttöihin, kohdistuva häirintä on verkossa.
Mutta miksi näinkin yleisestä ja monia koskettaneesta aiheesta eli grooming-ilmiöstä oli vaiettu pitkään vai eikö sitä vain oltu tunnistettu? Ruotsissa ilmiö on ollut tunnistettuna jo pitkään.
Hanna Gustavsson on ruotsalainen sarjakuvatekijä, joka vieraili syyskuussa Helsingin sarjakuvafestivaaleilla esittelemässä juuri suomeksi käännettyä esikoisalbumiaan Yölapsi. Sarjakuva kertoo grooming-ilmiöstä tavalla, joka on tehnyt siitä menestysteoksen. Se palkittiin ilmestyessään vuonna 2014 parhaana ruotsalaisena sarjakuvana, ja sen pohjalta on tehty myös lyhytelokuva.
Gustavssonista tuli hieman vahingossa sarjakuvantekijä. Sarjakuvat olivat kyllä tuttuja nuoruudesta, mutta niiden käyttö taiteellisen ilmaisun muotona alkoi vasta yliopisto-opintojen myötä. Esikoisteos Yölapsi on nimittäin samalla myös Gustavssonin maisterityö.
Yölapsen pääosassa on 14-vuotias hevarityttö Ingrid eli kavereiden kesken Iggy. Omassa epävarmuudessaan ja yksinäisyydessään elävä Iggy kahlaa läpi hankalaa murrosiän vaihetta. Yhteys yksinhuoltajaäitiin sekä hänen vaihtuviin miesystäviinsä on heikko, ja iltaisin Iggy selaa mieluummin netistä homopornoa ja googlaa penisten kuvia kuin viettää aikaa uusioperheen kanssa. Yksi teoksen kantava teema on oman heräävän seksuaalisuuden etsiminen.
Iggy tutustuu itseään puolet vanhempaan valokuvaajaan koulukuvausten yhteydessä. Myöhemmin hän etsii kyseisen, siistiltä vaikuttavan tyypin netistä, päätyy viestittelemään hänelle päivittäin ja huomaa miehen olevan hänen elämässään harvoja henkilöitä, joka todella ymmärtää Iggyn ajatuksia ja tunteita. Pian kuitenkin ilmenee, että miehen toiveena on muutakin kuin pelkkä ystävyys.
Koulukuvaajan kaltaisia vanhempia miehiä oli myös Gustavssonin omassa nuoruudessa, kun hän pyöri 14–16-vuotiaana aktivistipiireissä.
”Se ei ollut silloin niin selkeää, vaikka näin jälkeenpäin voikin sanoa, että siinä oli kyse jonkinlaisesta groomingista. Osa alaikäisistä tytöistä seurusteli yli 30-vuotiaiden miesten kanssa, mutta asiat eivät olleet aina niin yksinkertaisia, kun porukka oli myös kavereita keskenään,” Gustavsson sanoo.
Yölapsen jatko-osassa Iggy4ever, jonka pitäisi ilmestyä ensi vuonna myös suomeksi, Gustavsson pureutuu syvemmin yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Kuten ensimmäinen osa, myös Iggy4ever perustuu löyhästi hänen omiin kokemuksiinsa. Vaikka Iggy ei olekaan Hanna Gustavsson, heissä on paljon samaa. Molemmat ovat introvertteja persoonia, eikä kummallakaan ole paljon ystäviä. Myös seksuaalisuus ja siihen liittyvät identiteettikysymykset, joita etenkin Iggy pohtii, ovat myös Gustavssonille henkilökohtaisesti tärkeitä teemoja.
Yölapsen maailma pyörii vahvasti netin ympärillä. Gustavsson kuuluu itse sukupolveen, jonka voi sanoa olevan internetin kasvattama. Vaikka Yölapsi julkaistiin 2013, on internetin kehitys ollut niin nopeata, että kirjan maailma tuntuu vuosikymmenen lopussa jo paljon vanhemmalta. Syy löytyy älypuhelinten mahdollisuuksista ja siitä, miten sosiaalisen median rooli on kasvanut osana arkeamme.
”Välillä toivon, ettei teknologia olisi ajanut kirjasta niin nopeasti ohi, koska tarina tuntuu vanhemmalta kuin haluaisin. Toivottavasti nuoret lukijat voisivat kuitenkin saada irti jotain sen muista teemoista, kuten seksuaalisuuden ja identiteetin etsimisestä,” Gustavsson sanoo.
Jatko-osassa keskiöön nousevat luokkakysymykset ja raha. Tukholmalaisesta lähiöstä kotoisin oleva Gustavsson kertoo kasvaneensa työväenluokkaisessa perheessä, jossa talous oli niukkaa. Ymmärrys siitä, että kaikki ihmiset eivät lähde samalta viivalta, valkeni vasta hänen siirryttyään opiskelemaan Ruotsin suurimpaan taideyliopistoon Konstfackiin.
”Nuorella ei ole vielä iän mukanaan tuomaa perspektiiviä elämään, ja siksi kaikki eteen tulevat asiat pitää kohdata uusina. Sen takia monet asiat saattavat olla hyvinkin kivuliaita ja häpeällisiä. Yölapsessa käsittelin näitä asioita seksuaalisuuden näkökulmasta. Miltä tuntuu olla 14-vuotias ja pyöritellä ajatuksia siitä, tuleeko olemaan koko elämänsä neitsyt”, Gustavsson sanoo.
Opiskelujen myötä elämään ilmestyi mukaan ihmisiä, jotka olivat lähtöisin ylemmästä keskiluokasta. Tämä auttoi ymmärtämään, kuinka erilainen hänen lapsuutensa olikaan ollut heihin verrattuna. Ero ilmeni esimerkiksi siinä, kuinka toiset pystyivät tukeutumaan taloudellisesti omiin vanhempiinsa, kun Gustavssonin piti itse esimerkiksi tehdä töitä ja olla taloudellisesti itsenäinen. Myös tapakulttuuri ja käyttäytymiseen liittyvä koodisto tuntuivat hänelle vierailta.
Tällä hetkellä Gustavsson työstää uutta sarjakuvaa, joka on saanut inspiraation todellisista tapahtumista. Tarina perustuu Newarkin kaupungissa, New Jerseyn osavaltiossa 1980-luvulla asuneeseen naiseen, joka rakensi romusta ja jämälaudoista jättimäistä arkkia. Hänen elämäntehtävänään oli jättää mielestään korruptoitunut ja rasistinen maa taakseen ja purjehtia rakentamallaan aluksella maailman ympäri. Arkki oli kuitenkin kasvavan kaupungin tiellä, ja viranomaiset pakottivat naisen purkamaan elämäntyönsä. Tämän jälkeen hän katosi.
Gustavsson halusi kipeästi löytää tämän naisen. Pitkän etsinnän päätteeksi nainen löytyi pienestä yhdysvaltalaiskaupungista, mutta liian myöhään. Nainen oli jo ehtinyt siirtyä tuonpuoleiseen muutamaa vuotta aiemmin.
Arkin tuhoutuminen oli iso tragedia naiselle, joten Gustavssonin täytyy varoa, millä tavalla nivoo todellisuuden osaksi uutta tarinaa, ettei loukkaisi edesmenneen naisen perintöä. Sarjakuva ei myöskään etene haluttua vauhtia.
”En ehdi keskittymään sarjakuvaan sataprosenttisesti, vaan joudun käymään töissä, että saan vuokran ja laskut maksettua. Työ ei ole millään tapaa luovaa, ja se on myös raskasta, eikä minulla ole sen jälkeen hirveästi energiaa tai aikaa piirtää. Haluan kuitenkin kovasti saada sen valmiiksi,” hän sanoo.
Akateeminen koulutus ei välttämättä takaa kuin osittaisen nousun keskiluokkaan, ja moni
työväenluokasta ponnistava asettuukin eräänlaiseen yhteiskuntaluokkien välitilaan, jossa
sosiaalista pääomaa kyllä kertyy, mutta rahasta on pulaa.
