Julle Tuuliainen suosittelee Leijonasydäntä maahanmuuttajille, natseille ja anarkisteillekin. Varoitus: sisältää paljastavaa juonikuvailua.
Elokuvan tarinaa voisi sanoa vyyhdeksi, joka sotkee sisäänsä ihmisiä vastakkaisista maailmoista. Pääosissa ovat uusnatsi Teppo (Peter Franzén), tämän tyttöystävä Sari ( Laura Birn) ja Sarin noin 11-vuotias mulattipoika Ramu (Yurufa Sidibeh). Tarina sijoittuu suomalaiseen pikkukaupunkiin, jonka helposti mieltää vaikkapa Kotkaksi.
Näyttävän näköinen Sari iskee Tepon työpaikaltaan kahvilasta ja vie baari-illan päätteeksi kotiinsa. Teppo on paikallisen uusnatsijengin johtohahmo, eikä Sari tiedä tätä. Ensimmäisenä yhteisenä aamuna hän huomaa Tepon iholla hakaristitatuoinnin ja alkaa saman tien hakata nukkuvaa miestä raivon vallassa.
Ero on siis väistämätön, mutta kumpikin tuntee vastustamatonta vetovoimaa toistaan kohtaan ja pari palaa yhteen. Kun Teppo saa selville, että Sarilla on tumma lapsi, alkaa hän pikkuhiljaa horjua uskossaan hakaristiin. Voisi jopa todeta, että kaikesta päätellen Teppo on ollut uskossaan heikko kaiken aikaa. Sen verran kiltisti hän suhtautuu Sarin poikaan tavatessaan tämän ensimmäisen kerran. Huvittava yksityiskohta ensi tapaamisessa on, kun Teppo tarjoaa Ramulle banaania. Ei muutakaan hämmennyksissään keksi.
Ramun suhtautuminen Teppoon onkin sitten jossain määrin vihamielisempää. Tämä yrittää kahdesti jopa saada Tepon hengiltä. Viha kuitenkin sulaa Tepon ja Ramun väliltä nopeasti ja tilalle kasvaa luja ystävyys. Teppo on kova tappelemaan ja opettaa Ramuakin pärjäämään koulukiusaajia vastaan, sillä seurauksella, että saa kiusaajan isän jengin peräänsä. Siitä pälkähästä Teppo taas selviää natsikavereidensa avulla.
Tilanne mutkistuu huomattavasti, kun Tepon pikkuveli Harri, palavamielinen natsi hänkin, saa potkut intistä sopeutumattomuutensa vuoksi. Harri majoittuu Tepon uuteen kotiin, eli Sarin taloon joksikin aikaa, muttei osaa kunnioittaa talon alkuperäistä väkeä.
Kuvaan ilmestyy myös Ramun tapaava isä Salifi (Jani Toivola), joka on aikanaan käynyt intin, saavuttaen upseerin arvon ja toteaa Harrille erittäin provosoivaan sävyyn maksavansa kuukaudessa enemmän veroa, kuin tämä luuseri saa sossusta vuodessa.
Tarina saa loppuaan kohti yllättäviä käänteitä. Viime metreillä on tragediaa, mutta kaiken kaikkiaan onnellinen loppu.
Elokuva on hyvä, mutta siitä ei pääse mihinkään, että se on sanomastaan huolimatta myös raisua väkivaltaviihdettä. En suosittelisi tätä niille, jotka eivät halua nähdä väkivaltakohtauksia. Muuten kyllä suosittelisin tätä niin maahanmuuttajille kuin natseillekin. Tätä voisi myös suositella antaumuksellisille anarkisteille, jotka haaveilevat yhteiskunnasta ilman poliisia.
Leijonasydän-elokuvan on muuten alun perin käsikirjoittanut Liberon muinainen päätoimittaja Aleksi Bardy. Ohjaustyön on tehnyt Dome Karukoski.
Julle Tuuliainen
