Libero

  • Artikkelit
  • Tilaa lehti
  • Toimitus
  • Mainostajalle
  • Liberon linja
  • Etusivu
↓

Nostalgia on maksukykyisten juttu

5.7.2018

Ysärimuodin paluusta saa kiittää uusia keski-ikäisiä, kertoo kulutustutkija. Juttu on julkaistu Liberossa 2/2018.

teksti ja kuva Niko Peltokangas

90-luvulla peruskoulun käyneellä on saattanut olla kotoisa olo jo jonkin aikaa, kun ysärinostalgia tuntuu vallanneen kulttuuritarjonnan ja muodin. On tullut elokuvaa vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruuskisoista, viime kesänä keikkoja tekivät ysäribändit Taikapeilistä Ultra Brahan ja kahden vuosikymmenen takaisesta ajasta muistuttavat myös revityt farkunpolvet, lappuhaalarit ja Eestpakin reput.

Kyse on sekä ajan kulumisesta että rahasta, sanoo sosialogian professori, kulutustutkija Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta.

”Iso tekijä on se, että ysärisukupolvi on keski-ikäistynyt ja alkaa olla maksukyisempää porukkaa.”

Toisaalta suhde musiikkiin ja muuhun estetiikkaan muotoutuu pitkälti nuoruudessa.

”Monien teorioiden mukaan musiikkimaku määräytyy koko loppuelämäksi sen mukaan, mitä on nuorena kuunneltu. Nuoruudessa koetaan myös merkittäviä elämäntapahtumia, joiden muistelu synnyttää nostalgiaa.”

Kulttuuri- ja muotiteollisuus tietää, milloin nostalgianarusta kannattaa vetää. Vaatemuodissa tietyn aikakauden piirteet saattavat kertautua moneenkin kertaan. Wilskan mukaan nuorisokulttuurin nostalgista paluuta on tapahtunut 50-luvun nuorista lähtien.

Nyt hän on nähnyt jopa ”nollarinostalgiaa” eli 2000 ensimmäisen vuosikymmenen nuorisosukupolven kaipuuta nuoruuteensa.

”Kun vaatemuodissa jokin on ohi, se on välittömästi vahaa ja takapajuista. Kun on kulunut tarpeeksi aikaa, siitä tulee ensin nostalgista, ja kun vielä kuluu aikaa, tulee vintagea. Nuoret voivat nyt omaksua kasarin lopun ja ysärin muotia, koska he eivät itse muista sitä.”

Vanheneminen loppui 80-luvulla

Nuorikulttuuri on entistä pirstaleisempaa ja se käsittää entistä enemmän alakulttuureja. Valtakulttuuri on Wilskan mukaan vähemmän voimakasta kuin aiemmin. Suomen kokoisessa maassa nuoriso ei itsessään edes riitä tekemään jostain valtakulttuuria vaan siihen tarvitaan myös vanhempia ikäluokkia.

Vanhemmat ja lapset kuuntelevat yhä enemmän samaa musiikkia ja käyttävät samanlaisia vaatteita. Ikäkausikulttuurin rajat alkoivat hämärtyä 80-luvulla, kun ensimmäinen nuorisosukupolvi – vuosina 1945–1950 syntyneet suuret ikäluokat – tuli keski-ikäisiksi. He kieltäytyivät vanhenemasta ja alkoivat omaksua piirteitä sen ajan nuorisokulttuurista. Wilskan mukaan tämä on globaalisti tai ainakin länsimaisesti yleinen ilmiö.

80-luvulla nuorisokulttuuri ylsi myös entistä nuorempiin ja tämä kehitys on jatkunut nykypäiviin saakka. Dingo oli ensimmäinen bändi, jota kuuntelivat lapsetkin ja sitä jopa paheksuttiin.

”Ei sitä enää paheksuttu, kun minun lapset neljävuotiaina kuuntelivat Maija Vilkkumaata, tai kun nyt pikkulapset diggailee jotain Isaac Elliotia”, Wilska sanoo.

Kulutuksen historiaa alkaa kertyä

Nykynostalgia ei palvele vain nelikymppisten muistelutarpeita vaan vuosikymmenten aikana on kertynyt jo runsaasti kulutettavaa. Isoja kiertueita tekevät myös 60- ja 70-lukujen rokkarit jotka keräävät omaa nuoruuttaan fiilistelevää 50–70-vuotiasta yleisöä.

”Kun uusi porukka keski-ikäistyy, se on aina näkyvin. Kulutuksen historia alkaa kuitenkin olla niin pitkä, että alkaa löytyä jokaiselle jotakin.”

Eikä comebackeja tehdä sattumalta vaan ne ovat yleensä bändien ja levy-yhtiöiden tarkkaan harkitsemia. Wilska painottaa. Tämä ei sulje pois sitä, että artisteilla itselläänkin saattaa olla menneisiin kulta-aikoihin jo sopivaa etäisyyttä, jotta paluu tuntuu tarpeelliselta.

Aina syntyy myös klassikoita, joita uudet kokijat ja näkijät eivät liitä erityisesti tiettyihin vuosikymmeniin. Autoradiossa soineen Alphavillen Forever Youngin tunnistivat Wilskan perheessä äiti ja 19-vuotias tytär eikä nuorempi tiennytkään, että se oli 80-luvulla suosittu kappale.

”Ilmeisesti se on yleinen synttäribiisi eikä nuoret edes tiedä, kuinka vanha se on.”

30 ja 40 ikävuoden välissä alkava nostalgia ei ole välttämättä ikäkriisi vaan positiivinen nuoruuden muistelu voi olla aivan paikallaan. Ja parhaiten se toimii samanikäisten kanssa koettuna.


Kuvassa Joel Melasniemi kitaroi Ultra Bran paluukiertueella Ilosaarirockissa heinäkuussa 2017.

← Hanna-Marilla Zidan: Suostumus 2018 -kampanjan tavoitteista tuli valtavirtaa Podcasteissa on äänessä tulevaisuus →

Artikkelit:

  • Afrikka
  • Aktivismi
  • astrologia
  • Blogi
  • Essee
  • Henkilö
  • Kaikki artikkelit
  • kansalaistoiminta
  • Kärkölä
  • kaupunki
  • kaupunkisuunnittelu
  • Kehitysyhteistyö
  • Kirjallisuus
  • Kirjallisuustiede
  • Kulttuuri
  • Kuntapolitiikka
  • Kuntavaalit
  • Kuvareportaasit
  • Lapsuus
  • Media
  • Mielipide
    • Kolumni
    • Pääkirjoitus
  • Modernismi
  • Neuvontapalsta
  • Pääkirjoitus
  • Pääoma
  • Palestiina
  • Poliittiset vangit
  • Politiikan teoria
  • Pormestarimalli
  • Reportaasi
  • Runous
  • Ruoka
  • Sarjakuva
  • Taide
  • Talous
  • Teema-artikkeli
    • Aseet
    • Fanitus
    • Ilmasto
    • Internet
    • Islam
    • Komedia
    • Kosmos
    • Työ
    • Urheilu
    • Vaietut sodat
    • Vanhuus
    • Vapaus
    • Velka
  • Uutinen
  • Vaalit
  • Vasemmisto
  • Venäjä
  • Ydinvoima
  • Ympäristöaktivismi
Jaa Facebookissa
Twiittaa

Kommentoi

Aiheeseen liittyvät jutut:

  • Pääkirjoitus: Ysäri kultaa muistotPääkirjoitus: Ysäri kultaa muistot
  • Meemin kosto
  • Vaginastoori: En halua kuulua kenellekäänVaginastoori: En halua kuulua kenellekään
  • Mitä paremmat työolot, sitä enemmän uudesta teknologiasta on hyötyäMitä paremmat työolot, sitä enemmän uudesta teknologiasta on hyötyä

Copyright © 2025 · Agency Pro Theme On Genesis Framework · WordPress · Log in