Kun Väyrys-Paavo kertoi perustavansa puolueen, ajatus ensin huvitti ja sitten säälitti. Ajattelin, että Kansalaispuolueesta tulee pitkän ja kunniakkaankin uran nolo loppu, mahalasku.
Niko Peltokangas
Europarlamentaarikko paljasti lisää suunnitelmiaan ja niihin alkoi tulla järkeä. Puolue, jolla ei nimestään huolimatta ole jäsenenä kuin parlamenttipaikan saavuttaneet kansalaiset, on joko järjetön tai nerokas ajatus. Vaikka Väyrynen tunnetaan koomisesta persoonastaan ja täyttymystä vaille jääneestä vallanhalustaan, hän ei ole järjettömien ajatusten konkari.
Jäsenetön puolue voisi olla puolueiden Greenpeace: tiukasti keskusjohtoinen asiantuntija- ja kampanjaorganisaatio, jonka vapaaehtoiset, nettiaktivistit ja lahjoittajat sitoutetaan huolella valittuihin strategisiin kamppailuihin. Arvostelijat luonnollisesti käyttävät olematonta järjestödemokratiaa Greenpeacea vastaan, mutta se takaa sille saman toimintavalmiuden kuin sen vastustajilla – suuryrityksillä ja hallituksilla – on.
Puolueet tarvitsevat moraalisen oikeutuksen, jonka jäsenistö ja demokraattisesti päätetty politiikka sille antavat. Toiminnan organisoimisessa sekä toimijoiden sitouttamisessa, kouluttamisessa ja palkitsemisessa niillä voi kuitenkin olla opittavaa nykyaikaiselta ympäristöjärjestöltä.
Paavo Väyrysen Kansalaispuolue on politiikkanörtin mieltä kutkuttava ajatus. Kun viiden vuosikymmenen kansanedustaja, kahdeksan hallituksen ministeri ja Suomen suurimman puolueen entinen puheenjohtaja pettyy vaikuttamismahdollisuuksiinsa politiikassa, se kertoo vallalla olevan politiikan vaihtoehdottomuudesta jotain. Näistä lähtökohdista on myös luonnollista, että uusi puolue ei synny vanhoille malleille.
Ajatuksen kutkuttavuutta varjostaa tietysti se mahdollisuus, että Kansalaispuolue on ainoastaan Väyrysen keino päästä vielä kerran presidenttiehdokkaaksi.
***
Tämän lehden (Libero 1/2016) teemasivuilla käsitellään puoluetta vierailevan päätoimittajan johdolla, koska varsinainen on tänäkin keväänä korviaan myöten puoluepolitiikan kamppailuissa mukana. Päätoimittajana vierailevan Laura Hapon kansijuttu yrittää selvittää, mitä on poliittisten piraattien vapaus.
Seuraavan numeron teemasta saa vihiä Veikka Lahtisen esseestä, jossa kommentoidaan Vasemmiston europolitiikkaa. Kesäkuussa on siis teemana euro.
Niko Peltokangas
Kirjoittaja on Liberon päätoimittaja ja työskentelee Vasemmistonuorten tiedottajana.
