Rojalistit

Kuninkaallisia fanitetaan Suomessakin. Miksi?

teksti Mikael Leskinen kuvat Laura Happo

Kuninkaallisilla ei ole ollut käytännön vaikutusvaltaa länsimaissa pitkään aikaan. Siitä huolimatta kuningasperheitä on yhä edelleen olemassa. Heitä tuetaan verorahoin ja he ovat paljon esillä mediassa. Onko kuninkaallisilla kuitenkaan enää mitään roolia nykypäivänä? Tähän artikkeliin haastateltujen mielestä on. Ragni Reichardt on 30-vuotias äitiyslomaa viettävä tutkija, hän valmistui viime vuonna Turun yliopistosta pääaineenaan folkloristiikka. Jami Järvinen on 37-vuotias vapaa toimittaja, medianomi ja teologian ylioppilas. He ovat kiinnostuneita kuninkaallisista ja näkevät heidät edelleen tarpeellisina.

Miksi olet kiinnostunut kuninkaallisista?

RR: Kuninkaallisuus kiehtoo minua sen outouden vuoksi. Kun asiaa tarkastelee historialliselta kannalta, niin kuninkaalliset ja moderni demokratia on kummallinen yhdistelmä. Mielenkiintoista on myös se, että he ovat kuninkaallisia. He marssivat ihmisten elämään jo yleensä lapsena iltasatujen muodossa. Saduissa monien vaiheiden kautta prinssi sai prinsessansa ja kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Satujen kaava on melko universaali, joten luulen että ihmiseen on sisään rakennettu tarve uskoa, että paha saa aina palkkansa ja kaikki voivat elää elämänsä onnellisina loppuun asti. Oikeat kuninkaalliset ovat usein käyneet läpi elämänsä aikana monia kriisejä, mutta selvinneet usein voittajina.

JJ: Harakkamaisesti voisin sanoa, että kimallus kiinnostaa. Tämä on jossain määrin sisäänrakennettua suomalaisuutta. Linnan juhlat ja Euroviisut ovat myös välttämättömiä nähtäviä. Ne tarjoavat hienot puitteet ja tyydyttävät seremoniankaipuun. Mutta pelkät kulissit eivät kiinnosta. Ei voi olla muotoa ilman sisältöä, pelissä on oltava jotain arjen rajat ylittävää. Eurovision laulukilpailuja ei kukaan katsoisi, ellei se olisi samalla todella järjetön kansallisvaltioiden välinen hegemoniakamppailu, simuloitu maailmansota. Samoin on kuninkaallisten suhteen.

Mikä on mielestäsi kuningasperheiden rooli nykyään? Ovatko he enää relevantteja?

RR: Kuningasperheiden rooli voidaan nähdä kansakunnan kokoavana voimana. He ovat kansan tukena kriisitilanteissa ja jakamassa ilonhetkiä. Esimerkiksi Norjan ampumisen jälkeen kuningashuone jalkautui heti kansan keskuuteen tukemaan uhreja ja uhrien omaisia. Kuninkaalliset edustavat itsensä lisäksi myös instituutiota. Heihin on kiteytettynä koko kuningaskunnan historia ja tavallaan myös tulevaisuus. Kuningashuoneet luovat ja ylläpitävät suhteita – usein myös epävirallisia – muihin valtioihin. Hallitukset ja parlamentti vaihtuu, mutta kuninkaalliset pysyvät.

JJ: Niillä on roolinsa. Olen sikäli konservatiivi, etten arvosta muutosta muutoksen vuoksi. Valtakunnan hallitsemisen tulee ulottua myös puoluepolitikoinnin yläpuolelle. Pääministerivetoisessa parlamentarismissakin tarvitaan muodollista ja mielellään erittäin arvovaltaista keulahahmoa. Peritty asema on siihen virkaan aivan käypä valintaperuste.

Tulisiko kuningasperheet säilyttää tulevaisuudessa? Tulisiko heitä tukea verorahoin?

RR: Tulisi ehdottomasti. Nykymedia on avannut ovet kuninkaallisiin saleihin ja mahdollistanut sen, että me kaikki pääsemme osaksi hovielämää ja nauttimaan kuninkaallisesta loistosta. Verorahat ovat jokaisen kuningaskunnan sisäpoliittinen asia, johon meillä tasavaltalaisilla ei ole mitään sanomista. Luulen, että kuningashuoneet eivät menisi nurin, vaikka niitä ei verovaroin tuettaisikaan.

JJ: Tuleeko puoluetuet ja presidentin määräraha lakkauttaa? Aina jollekulle annetaan rahaa ja se joku on aina väärä. Kuninkaalliset ovat valtiolla töissä. He edustavat ulkomailla, johtavat kauppavaltuuskuntia, isännöivät valtiollisia juhlia, ottavat vastaan lähettiläät, avaavat valtiopäiviä. Kuninkuuden kritiikkiin liittyy iljettävä sivujuonne: että kuninkaalliset ovat työtä vieroksuvia sosiaalipummeja. Vasemmistolaisena en voi hyväksyä sitä ajatusta pakkotyöstä – että vain suota kuokkimalla tässä yhteiskunnassa voi ansaita elantonsa. Etenkin, kun siihen edelleen liitetään hämmästyttävä kritiikittömyys kapitalismia kohtaan. Paljon törkeämmin valta periytyy yhteiskunnassamme pääomien ja niihin liittyvän aseman myötä.

Onko hyvä vai huono asia, ettei Suomessa ole kuningasperhettä?

RR: Suomeen ei mielestäni kuningasperhe sovi. Suomeen on jalkautunut niin edistyksellinen ja tasa-arvoistunut demokratia, että ajatus kuningashuoneesta olisi vastoin suomalaista identiteettiä.

JJ: Huono. Suomen kuningasperhe olisi nähtävyys. Maamme turismi ja viihdeteollisuus saisivat siitä merkittävästi nostetta. Ennen kaikkea kansalaiset eivät enää harhautuisi kuvittelemaan, että maamme on demokratia, kuten he aina presidenttiä äänestäessään luulevat. Tämänhetkinen presidentti-instituutio on pahimman lajin kusetusta.