Teksti: Pontus Purokuru
Leigh Claire La Berge, Marx for Cats. Duke University Press, 2023. (s. 408)
Poliisikissoja ei ole olemassa, ja on mahdotonta kuvitella kissaa vasikoimassa lainrikkojaa. Kissoilla ei ole säännön käsitettä. Myös jäykät hierarkiat puuttuvat: jos kissat elävät laumassa, ja tilaa riittää, niille ei juuri muodostu arvojärjestyksiä.
Kissa hiipii, kätkeytyy, varastaa, saalistaa ja nautiskelee. Syyllisyyttä tai katumusta kissa ei koe. Sen sijaan kissa kaipaa hellyyttä ja huolenpitoa. Se myös harjoittaa molempia.
Sen äärimmäiseen söpöyteen yhdistyy tassuun kätketyn kynnen viiltovoima.
Kissa nukkuu kun sitä nukuttaa, riehuu kun sillä on tarve tuhlata energiaa, syö kun sen on nälkä. Muun ajan se tarkkailee, vaanii ja leikkii.
Jos kissan heittää ilmaan, se laskeutuu aina jaloilleen.
Tiedämme kissoista vähemmän kuin susista tai rotista, sillä kissoja on ollut vaikea saada pysymään mukana tieteellisissä kokeissa, sikäli kun sellaisia on järjestetty. Kissat menettävät mielenkiintonsa, kieltäytyvät seuraamasta käskyjä tai häipyvät paikalta.
Kissa on siksi yhä mysteeri, vaikka Kissaliitto on arvioinut, että Suomessa on tällä hetkellä yli miljoona kissaa.
Jos kissoja koskeva nykytiede on puutteellista, löytyisikö yhteiskunnallisten konfliktien historiasta lisätietoja?
Englannin kielen apulaisprofessori Leigh Claire La Berge esittää, että kapitalismin kehitystä kannattaa lähestyä juuri kissojen kautta. La Berge alkoi vuonna 2018 selittää kissalleen Marxia lyhyissä videoissa, jotka löytyvät osoitteesta marxforcats.com. Pandemian aikana aineistosta syntyi 400-sivuinen kirja Marx for Cats (2023).
Teoksen avainkäsite on Walter Benjaminin kehittämä ajatus tiikerinhypystä. Tiikeri pystyy loikkaamaan paikoiltaan kolme metriä ilmaan. On helppo nähdä notkeassa kissapedossa vertauskuva kumouksellisesta liikkeestä, joka hypyllään yllättää hallitsevan luokan ja rikkoo lineaarisen historiankäsityksen. Benjaminin tiikerinhyppy suuntautuu kuitenkin menneisyyteen. Jos historia jätetään vihollisille, edes mennyt maailma ei ole turvassa kapitalismilta.
Siksi historioitsijan tehtävä on loikata menneisyyden taisteluihin ja avata niistä käsin uusi tulevaisuus.
La Bergen mukaan tämä kapitalismin historiassa piilevä potentiaalinen tuleva maailma on luonteeltaan kissamainen. Kun marxilaiset perinteisesti ovat neuvoneet seuraamaan taloutta, rahaa ja työvoimaa, La Berge ohjeistaa: “follow the cats”.
Kirjan kansi toimii hyvänä tiivistelmänä sen sisällöstä. Se on täynnä pieniä kissaeläimiä, joiden ristityt hännät muistuttavat sirppiä ja vasaraa. Jokainen kissa edustaa yhtä länsimaiden aikakautta. Leijona ilmaisee sydänkeskiaikaista kirkon ja kuninkaan liittoa. Hallitsijat ovat aina verranneet itseään suuriin kissaeläimiin, kuten Napoleon (joka tosin inhosi kotikissoja).
Keskiajalla kotikissa nähtiin Saatanan kätyrinä, noitien, filosofien, laiskottelijoiden ja seksityöläisten liittolaisena, joka teki pakanallisia tihutöitä kirkkoa ja Kristusta vastaan. Kissoja massamurhattiin, mikä edesauttoi mustaa surmaa levittävien rottien lisääntymistä. Uudella ajalla ilmaantui ristiriitainen tiikerin hahmo, vaarallisempi kuin kotikissa mutta alhaisempi ja kapinallisempi kuin leijona.
Kaikki kissahahmot eivät ole olleet radikaaleja. Kissoja käytettiin esimerkiksi niskuroivien orjien kiduttamiseen Amerikan plantaaseilla. 1800-luvulla kehittyi puunattu porvarillinen kissa, jota esiteltiin näyttelyissä ja lehdissä. Lemmikistä tuli keskiluokan uskollinen palvelija ja uuttera työläinen, joka piti hiiret kurissa. Tiikerikin kesytettiin pahasta kumouksellisesta lasten satukirjan hahmoksi. Jopa leijona, kissaeläimistä jaloin, pantiin myymään keksejä ja muita kauppatavaroita.
Samaan aikaan Pohjois-Amerikassa työväki järjestäytyi omaehtoisiin lakkoihin, joiden tunnuksena toimi villikissa. Sata vuotta myöhemmin syntyi mustan pantterin hahmo, kun mustat työläiset ja kommunistit aseistautuivat 1960-luvun lopulla voimakkaammin kuin mikään ryhmä Yhdysvalloissa sitten maan sisällissodan. Mustat pantterit organisoivat ilmaisen ruoan jakelua ja vaativat vähemmistöille maata, asuntoja, koulutusta, vaatteita, oikeutta ja rauhaa. He valvoivat poliisipartioiden liikkeitä mustien asuinalueilla ja pystyttivät panther padeiksi kutsuttuja sosiaalikeskuksia.
FBI:n johtaja J. Edgar Hooverin mukaan Mustat pantterit olivat tuohon aikaan suurin uhka maan sisäiselle turvallisuudelle. Siksi liittovaltio salamurhasi tai vangitsi panttereiden keskeiset johtajat.
La Bergen kirjan suuri anti on tämä erilaisten kissahahmojen luokittelu, kissatypologia, joka osoittaa, kuinka sekä radikaalit, konservatiivit että liberaalit ovat eri aikoina luoneet omia kissahahmojaan. Joskus kyse on ollut suhteista todellisiin kissoihin, kuten valistusfilosofi Jean-Jacques Rousseaulla, jolla oli tapana testata uusien tuttavuuksien luonnetta kysymällä näiltä, miten he tulivat toimeen kissojen kanssa. Rousseaulle kissa edusti vapautta ja itsenäisyyttä, ja kissoja vihaava ihminen tuli paljastaneeksi tyranniaan viettävän luonteensa.
Yleisemmin kissa on toiminut kapitalismin historiassa metaforana, tunnuksena tai uhkakuvana. Luokkataistelun historiaa voi siksi kuvata kissataisteluna, jossa erilaiset kissojen hahmot masinoidaan toistensa kimppuun.
Mitä tekemistä kissoilla sitten on Karl Marxin kanssa? La Bergen väite kuuluu, että marxilaiset nojaavat vahvasti kissoihin. Marxilaiseen kapitalismikritiikkiin ja kumoukselliseen toimintaan kuuluu rakkaus kissoja kohtaan ja kissamaisten eleiden käyttäminen: tiikerinhyppy, piiloutuminen, aseiden piilottaminen pehmeään käpälään, nopeat sabotaasi-iskut ja notkea mukautuminen olosuhteisiin. Monet marxilaiset Rosa Luxemburgista Leniniin myös jakoivat elämänsä ja poliittiset taistelunsa kissojensa kanssa.
La Berge pyrkii myös näyttämään, kuinka marxismia on tästä huolimatta vaivannut kissaongelma, joka on estänyt monia vasemmistolaisia ottamasta kissoja todellisiksi tovereikseen. Hän ottaa esimerkiksi Slavoj Žižekin kissavastaisen vitsin, jonka mukaan “kissat ovat laiskoja ja pahoja ja käyttävät toisia hyväkseen”.
Marx itse arvosteli jyrkästi tuotantoeläinten elinoloja teollisessa kapitalismissa. Friedrich Engels, Marxin vävy Paul Lafargue ja monet muut myöhemmät marxilaiset tapasivat kuitenkin pitää eläinoikeusliikettä porvarillisena ja kasvissyöjiä liberaaleina haahuilijoina.
La Berge huomauttaa tähän, että julmuus eläimiä kohtaan tarkoittaa yleensä julmuutta myös ihmisiä kohtaan. Teurastamoiden ihmistyöntekijät eivät ole historiallisesti voineet kovin hyvin, ja kovan kurinpidon ystävä, kapitalisti Henry Ford sai idean liukuhihnasta juuri Chicagon teurastamoista. Mitä eläimille tehdään ensin, se saatetaan tehdä pian myös ihmisille.
Eläinteollisuudesta johtuu myös valtava osa nykyisestä ilmasto- ja maankäyttökriisistä, kun kasvien kalorit kierrätetään sekä tehottomasti että väkivaltaisesti tuotantoeläinten kautta sen sijaan, että ne tuotaisiin suoraan ihmisten lautasille.
Järjestelmätason eläinriiston huomioiminen on toki eri asia kuin liberaalit eläinsuojeluliikkeet, jotka rajoittavat toimintansa muutamiin eläinyksilöihin samalla, kun hyväksyvät tehotuotannon.
Vaikka Marx for Cats kuulostaa käsitteelliseltä vitsiltä, kissan hahmo toimii yllättävän vetävänä tekosyynä fokusoida kapitalismin historiankirjoitus valtaan, työhön, rahaan ja eläinsuhteisiin. Välillä kissat tosin putoavat kokonaan La Bergen kyydistä, ja kymmeniä sivuja oikeutetaan vain nimellisillä tai spekulatiivisilla kissayhteyksillä, kuten kohdassa, jossa La Berge toteaa, että Marx ei käyttänyt kissoja eräässä kirjoituksessaan, “mutta olisi voinut käyttää”.
Kissahistorian lisäksi Marx for Cats on manifesti laajemman kissasuhteen ja peräti kissakommunismin puolesta.
“Kissat ovat olleet symbolisia ja filosofisia tovereitamme”, La Berge päättää kirjansa. “Meidän tulee huomioida heidät tovereina myös syvemmässä merkityksessä, ystävinä, tasavertaisina, opettajina ja oppilaina.”
Miten tähän sitten päästään: luultavasti kissan elkein, katkoksilla, hyppimällä eteen, taakse ja sivulle, lepäämällä paljon. Ja kieltäytymällä typeristä ja haitallisista töistä, aivan kuten kissat.
Kritiikki julkaistu Liberossa 2/24.
